Pienpaja

Eräänä syksyisenä iltana kun taivas oli kirkas ja tähdet näkyivät kimaltelevina tuikkuina taivaan samettisella pinnalla, Nalle Naavatassu ja Kukko-ukko olivat kiivenneet Valloitetulle Vuorelleen. Ystävykset pötköttelivät sammaleisella kalliolla vieri vieressä. Päivän hyörinä metsässä oli rauhoittunut ja hiljaisuus ympärillä tuntui turvalliselta. Kumpikin huokaisi hiljaa. Eikö olekin ihanaa loikoilla tässä näin, vierekkäin. Katsella tähtiä ja tietää, että paras ystävä on vierellä, sanoi Nalle Naavatassu Kukko-ukolle. Nii-in, paras ystävä, vastasi Kukko-ukko uneliaalla äänellä. Hetken kuluttua Kukko-ukko kysyi: Tiedätkö mikä on parasta parhaassa ystävässä? Se, että ystävän seurassa on turvallista kulkea, ystävä on aina auttamassa ja ystävälle voi kertoa kaikki salaisuudet, kiekaisi Kukko melkein kuiskaten ennen kuin Nalle ehti vastaamaan. Luulisin, että tärkeintä kuitenkin on, että ystävä pitää sinusta juuri sellaisena kuin olet. Sinä minusta tällaisena kuin minä olen ja minä sinusta sellaisena kuin sinä olet, huokasi Nalle Naavatassu hiljakseen. Se otti ystävänsä siiven tassuunsa. Siinä ne loikoilivat illan tähtitaivaan alla, hiljaa vierekkäin pieni verkkainen nalle ja kirkasäänisesti kiekuva kukko. Ystävykset ovat niin erilaiset monin tavoin ja silti kaikkein parhaimmat ystävät.